Osa 3. Cecin uni

Noniin, olkaa hyvä. Tuo otsikko on varmaan aika hämäävä, koska se on kuitenkin tämän osan keskeinen asia, mutta sitä käsitellään vasta lopussa, ja silloinkin vain muutaman kuvan ajan. Nyt olen myös päättänyt koko juonen tarinalle paria yksityiskohtaa lukuun ottamatta, joten turha yrittää manipuloida tai muuta sellaista. Tämän osan tekeminen oli yhtä tuskaa, koska olen itse jo tosiaan päättänyt lähes kaikes juonesta, ja tietenkin olen muodostanut itselleni kuvan ns. jumalien maailmasta, ja en jaksaisi selostaa sitä niin, että tekin pysytty mukana. Tässä osassa ilmaantuu kuvioihin myös (köh köh) romantiikkaa, ja osapuolia nyt ei ole kovin hankala arvata.. Mutta nyt tosiaan sinne osaan siitä!


Siinä Isabelle, sitten istui silmät pyöreinä ja epäuskoisena. Nämä ihmiset olivat hulluja, pähkähulluja, mutta silti hän uskoi heitä. Hänkö jumala? Herra Isä...


"Niin Isabelle, olemme päättäneet, että sinulle myös annetaan sinulle kuuluva koulutus, ja saat sitä päivittäin minun, Gaifen, Venuksen tai Darinan johdolla," Cec jatkoi hetken hiljaisuuden päästä.


"Toivomme että arvostat vaivannäköämme, ja," pidemmälle Cec ei ehtinyt ennenkuin Isabelle keskeytti hänet. "Entä jos minä en halua jumalaksi?" Cec katsoi Isabellea hyvin pitkään.


"Oikeastaan voisinkin tästä jo lähteä, että kiitoksia vain seurasta ja näkemiin," Isabelle totesi ja nousi jo lähteäkseen.


"Jos yrität lähteä tai karata, meidän on pakko käyttää jäljellä olevia voimiamme sinuun," Venus avasi yllättäen suunsa. "Emme tietenkään tee sitä mielellämme, mutta jollet jätä meille muuta vaihtoehtoa, niin," Venus jätti jälkeensä painostavan hiljaisuuden.


"Ei kai tässä sitten muukaan auta," tokaisi Isabelle ja istahti takaisin. "Mutta saanen kysyä, miksi olette näin kiinnostuneita minusta."


Isabelle tunsi Gaifen katseen niskassaan, mutta käänsi katseensa toisaalle. Hän vihasi Gaifea, joka oli hänet tänne johdattanutkin, vihasi, vihasi ja vihasi! "Koska sinä tulet pelastamaan maailman," Gaife sanoi hiljaa voimakkain äänenpainoin.


"Puhuuko hän totta?" Isabelle kysyi vielä hämmästyneenä Venukselta ja Ceciltä jotka nyökkäsivät vaitonaisina. "Te ette ole tosissanne," Isabelle totesi järkyttyneenä.


"Minä... minä en todellakaan suostu tähän. Päästäkää minut menemään, tai soitan poliisit!" Isabelle huusi paniikissa.


"Yritä ihmeessä lapsihyvä! Tämä alue on meidän heikentyneistä voimistamme huolimatta täynnä jumal-energiaa, joten voisit yhtä hyvin yrittää soittaa sinne poliisilaitoksellesi merenpohjasta!" Venus naurahti kuivakasti närkästyneenä, hymyilemättä.


"Venus on oikeassa. Sinuna sopeutuisin vain tilanteeseen. Mutta nyt voit mennä, aloitat koulutuksen huomenna," Cec päätti kokouksen nyökkäämällä ala-jumalilleen ja Isabellelle.


Isabelle oli hetkessä ylhäällä ahdistuneena ja tähyili ympärilleen etsien pakokeinoa, mutta ei halunnut mennä pihalle keskelle ärsyttävää auringon paistetta. Nyt olisi kuulunut sataa ja myrskytä, salamoida ja ukkostaa!


Lopulta Isabelle hakeutui omaan huoneeseensa peiliin ääreen, ja säikähti jopa omaa peilikuvaansa ja istui sitten sängylleen haudaten päänsä käsiinsä.

-------------------


Lopulta Isabelle havahtui kitaransoittoon, ja oli hetkessä ylhäällä. Kuinka kauan hän oli nuokkunut? Isabelle huomasi auringonlaskun ikkunastaan. Ilmeisesti hyvinkin kauan. Hän päätti lähteä ottamaan äänestä selvää. Jokin kitaransoinnissa oli vain niin... houkuttelevaa ja kaunista.


Huomatessaan Gaifen parvekkeella Isabelle sähähti vihaisesti. Voi kuinka hänen tekisikään mieli tuupata Gaife alas tuosta reunalta!


Gaife säikähti ja melkein pomppasi ilmaan ja laski kitaran äkkiä maahan. "Oliko sinulla jotain asiaakin?" Gaife melkein tiuskaisi Isabellelle.


"Luulin että täällä saa olla," Isabelle tuhahti takaisin.


Ja sitten he olivat siinä, toisiinsa kietoutuneina, huulet yhdessä, suutelemassa.

---------------


Seuraavat lukuisat päivät Isabelle vietti joko Cecin kanssa hioen älynsä terävyyttä,...


tai opiskellen Venuksen taikka Darinan opastuksessa. Darinan tunnit olivat pahimpia, koska Isabelle ei saanut aikaan edes pieniä jumal-tekoja, vaikka kuinka yritti. Useammin kuin kerran hänellä kävi mielessä, että mitä jos hän ei olisikaan jumalien etsimä henkilö? Jos he olivat erehtyneet?



Joka tapauksessa se oli hänen elämänsä onnellisinta aikaa, pääasiassa Gaifen ansiosta.

-------------------


Eräänä yönä ( joka oli muuten loppujen lopuksi varsin tärkeä yö ) Cec näki unta, jonka hän tunnisti heti lähetykseksi, niinkuin hän itse niitä nimitti. Lähetyksissä hänelle ilmestyivät aina kaksi nuorta kaunista naista, joita hän ei tuntenut, ja jotka eivät koskaan kertoneet nimiään.


"Hän on täällä," tummahiuksinen nainen totesi. "Mitä teillä on tällä kertaa?" Cec kysyi hieman turhautuneena. Häntä ärsytti, koska hänen kuvansa näistä kahdesta muodostui aina alhaaltapäin, ja se sai hänet tuntemaan olonsa pieneksi.


"Sinähän olet tänään suorasukainen! No käydään sitten asiaan. Eli se Isabelle, jolle te olette antaneet paikan pienilukuisesta jumal-suvustanne, on menettänyt sen," mustahiuksinen nainen lasketteli kuin ulkomuistista. "Mutta... kuka se sitten on?" Cec kysyy taas. Vaaleampi nainen naurahtaa. "Hänen lapsensa!" Cec oli väittämäisillään vastaan, kunnes tajusi asian todellisen laidan. "Herranpieksut..." hän lopulta huokaisi.


"Nimen omaan! Mutta ei siinä vielä kaikki. Teidän pitää lapsen syntymän jälkeen.. hmm.. elimidoida Isabelle. Hänestä koituisi liikaa vaivaa talolle, ja... niin, se on viisainta," mustahiuksinen nainen selitti hieman surullisen kuuloisena.


"Mutta siinä taisikin olla kaikki eikö niin, Iva?" mustahiuksinen kysyi taas. "Mutta sinähän kutsuit häntä nimellä!" Cec hihkaisi. "Totta," mustahiuksinen sanoi ja virnisti hieman.


"Ja minä olen Eva," mustahiuksinen lisäsi vielä.


Ja sitten he olivat poissa.

-------------------

Comments? :)